tiistai 18. toukokuuta 2010
Muisteloita
Ehkä muisti erehtyy, mutta täytyy tarkistaa myöhemmin... Kuitenkin, muistelen, että isäni kirjoitti seuraavan värssyn sellaiseen pikkutytön muisto-kirjaani, jossa oli liimattuna kiiltokuvia ja johon kirjoittivat runoja tai mietelmiä ystäviltä, perheeltä.
"Keijun torvi helähtää,
kevään kukat herättää.
Iloksi ihmislasten
ja X:n vartavasten."
(minä tietysti se X)
Kiiltokuvana tuossa oli sellainen torveen puhaltava keijukainen kukkien keskellä. Enkä tiedä, keksikö isä runonpätkän siinä vai liekö muuten niin sopiva.
Tulipahan vaan tuollainen muisto mieleeni liimaillessani näitä kuivattuja kukkatorvia pieniin kortteihin ja kuoriin.
Tunnisteet:
kuivatut kukat,
käsintehty paperi,
paperiaskartelu
maanantai 17. toukokuuta 2010
Ruusumuffinsit
Tämä oli taas sellainen yritysten ja erehdysten taival - ensi kerralla osaan paremmin :-)
Tuoksu on aivan ihanan kevyt ruusuinen ja perusväri suloinen roosa. Nämä saippuat saivat muotonsa muffinsivuoista.
Se harmittaa, että lisäsin ruusunlehdet aivan loppuvaiheessa ja ne nousivat enimmäkseen pintaan, johtuneeko myös vaahto niistä. Toinen harmitus on se, että ollenkaan tulin laittaneeksi keltaisia ruusunlehtiä. Ne muuttuivat vain ruskeammiksi.
Seuraavaan satsiin, jos sellaista tulee, laitan vain punaruusuja.
Kuvasin ruususaippuat omatekemällä paperilla. Viimeinkin kokeilin tuota paperintekemistä kotikonstein ja olen jo jälleen koukussa! Hirmu hauskaa puuhaa.
Paperin värjäys jäi seuraaviin kertoihin, mutta kuivatut kukat pääsivät jo näihin papereihin. Luultavasti arkit päätyvät korteiksi.

saippua,
tuoksut
maanantai 10. toukokuuta 2010
Menipäs kauan
Pitkä väli postauksissa. Eihän saippuaa tule edes joka kuukausi tehtyä, mutta tein kyllä saippuaa joulun alla. Silloin kuvat jäivät muun tohinan keskellä ottamatta.
Nyt halusin kevään tullen taas kokeilla uusia ihania tuoksuja ja muutakin pientä uutuutta. Tässä näitä ensimmäisiä tuotoksia.
Hentoa, hentoa keväänvihreää ja rentouttavaa raikkautta. Tässä saippuassa tuoksuu kevät, herkät kuusaman kukat ja raikas sitrus. Voisikohan tätä sanoa kasteentuoksuiseksi saippuaksi :-D
Väri on hyvin hennonvihreä, mukana on myös hitunen sinistä.
Tästä saippuasta tuli kerralla oma suosikkini. Pidän konstailemattomasta palas-mallista, hailakasta väristä sekä uskomattoman ihastuttavasta tuoksusta, joka on samalla kertaa raikas ja romanttinen!
Sain joskus lahjaksi tällaisen aalto-muotin ja nyt löytyi sopiva tuoksu tyylikkääseen muotoon.
Jätin saippuan muuten aivan värjäämättömäksi, mutta lisäsin kirkkaaseen massaan vain hiukkasen valkoista titaanioksidia. Tuoksussa tuntuu puhdas puu, hiljainen metsä ja verkkaan heräävä luonto.
Tyylikäs ja trendikäs saippua, mielestäni sellainen unisex-tuoksu, miten ihmeessä onnistuinkaan ;-)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)