maanantai 13. helmikuuta 2012

Löysinpäs!

Olen viime aikoina keräillyt kaikenlaista tarviketta kortteja varten, on paperia ja kaikkea pientä koristetta odottelemassa, että saan innostuksen puuskan korttien tekoon.

Olen myös saanut ahkerilta askartelijoilta viime viikkoina muutamia kirjeitä, joiden sulkemiseen ja koristeluun on käytetty kauniita teippejä.

Sattumalta tänään äidin luona käydessä, näin jostakin naistenlehdestä, olisiko ollut Eeva, puffia koriste-teipeistä ja painoin mieleeni tekstissä mainitun nettiosoitteen.

Nyt ihastuneena odottelen sitten suloisia teippejä, vai mitä sanotte esimerkiksi tästä satukaupungista?


Tai tästä, kukapa ei suloisesta pallokuosista tykkäisi?

On siellä toki vahvempiakin värejä ;-D


Ja tästä linkistä pääsette ihanaisen kaupan sivuille :-D

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Pientä askartelua

Jos askarteluseurana on nuori neitokainen, niin syntyy monenlaista. Vaikkapa seuraavaa:

Ensin tehdään vahvasta pahvista/aaltopahvista pohja, johon pingotetaan loimilanka...
Sitten aletaan pujotella sopivia nauhoja; loimen yli - ali - yli - ali...


Lopputulos voi olla vaikka tällainen pikkukassi, toiseen virkataan vielä olkanauha.

Ja molempiin vielä ommellaan vuorit.

Välillä piti tietenkin keskittyä hiukkasen helmiinkin! Ja myssy päässä, mitä tämä täti ei aivan ymmärtänyt ;-) Kaunis, kaunis koru syntyi kaverille, mutta sitä ei nyt ehditty kuvata, kun suurin luovuuden aalto pyyhkäisi puolisen tuntia ennen kotiinlähtöä. Sellaista se on taiteilijan elämä, ahdistavia aikatauluja :-D